Valoisat kesäyöt

Pitkän hiljaiselon jälkeen totesin, että on taas aika kirjoittaa blogiin. Blogi ei ole siis vielä kuollut, levolla vain. Kesä alkoi ja tähtikuvauskausi on auttamatta ohi. Laitehankinnat eivät kuitenkaan ole lakanneet, vaan ostin Lauri Kankaalta sekä CCD-kameran että filtteripyörän odottamaan ensi kautta. Kamera on Atik 314L+ ja filtteripyörä Atikin viisipaikkainen USB-pyörä. Ostin myös Antti Kuosmaselta Astronomikin LRGB- ja Ha-suotimet.

Kirkkonummen Komakalliolla on kesän aikana tarkoitus muuntaa paikoiltaan liukuva havaintosuoja kiinteäksi siten, että vain suojan yläosa liikkuu kiskoja pitkin. Projektiin on siis otettu kovasti mallia Antti Kuntsin kaappikellosta. Komakalliolle asennetaan myös taivaskamera ja SQM-mittari talvea varten. Taivaskameralla voi sekä kotoa käsin että sisätiloista tarkkailla millainen pilvisyystilanne havaintopaikalla on.

Toivon mukaan kesällä saadaan myös kehitettyä AstroTortilla-avustinohjelmaa eteenpäin. Jo viime kaudella se osoittautui korvaamattomaksi avuksi jalustan napasuuntaamisessa ja kohteen etsimisessä.

Vaikka kesä on näennäistä hiljaiseloa tähtikuvauksen kannalta, täyttyy vuodenaika kaikenlaisista valmisteluaskareista seuraavaa tähtikuvauskautta silmälläpitäen. Kirjoittelen ehtiessäni lisää.

Mukavaa kesää!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s