Tähtikuvausmatka Teneriffalle 10.-17.6.2018

Kirkkonummen Komakallion aktiivikuvaajien kesken oli jo pitkään ollut keskustelua matkasta etelään kuvaamaan kohteita, joita Suomeen ei näy, sekä nauttimaan pimeistä öistä kesäaikaan, kun Suomessa on ympäri vuorokauden valoisaa. Päädyimme lopulta järjestelemään matkaa Kanariansaarten Teneriffalle. Saari oli osalle meistä entuudestaan tuttu, ja tiesimme saaren olevan verrattain halpa matkakohde.

Teneriffa on vulkaaninen saari, jonka keskellä on UNESCOn suojelema Teiden kansallispuisto. Puiston keskellä on nimensä mukaisesti Teide, Espanjan korkein vuori. Korkeutta vuorella on 3718 metriä. Vuorta ympäröi tulivuoren muinaisessa romahduksessa syntynyt kaldera. Turistien suosimista suurista rantakohteista huolimatta kansallispuisto on varsin pimeä paikka, varsinkin Etelä-Suomen olosuhteisiin tottuneena.

Matkan ajankohta valittiin tieteellisen tarkasti sen mukaan milloin on mahdollisimman paljon kuuttomia öitä ja kiinnostavia kohteita näkyvillä järkevään aikaan. Lauri kehitteli komean kaavion, josta matkan paras ajankohta on helppo päätellä.

lauri-kaavio

Vaaka-akseli edustaa päivämäärää ja pystyakseli paikallista kellonaikaa. Pystyakselin keskellä on keskiyö. Vihreä viiva näyttää todellisen keskiyön auringon mukaan. Yhtenäisestä keltaisesta viivasta näkee mihin kellonaikaan Antareksen seutu on etelässä. Keltaiset katkoviivat näyttävät Antareksen nousu- ja laskuajan. Kaavion väristä voi päätellä taivaan tummuuden kunakin ajanhetkenä.

Kaiken tämän tiedon ja tarjolla olevien lentojen perusteella valitsimme matkan ajankohdaksi 10.-17.6. Matkaseurueeksi valikoitui lopulta Jari Saukkonen, Lauri Kangas, Aarni Vuori sekä meikäläinen.

Lähdimme matkaan päivällä sunnuntaina 10.6. Kesäaikaan Teneriffalle ei ole tarjolla suoria lentoja, vaan teimme välilaskun Tukholmassa.

lentokone-teide

Teide kurkotti hienosti pilvien yläpuolelle kun laskeuduimme Teneriffalle.

Lopulta olimme perillä noin 21:30 paikallista aikaa. Vuokrasimme Cicarilta auton lentokentältä. Yritimme etukäteisvarauksen yhteydessä valita mahdollisimman tilavan auton, mutta matkatavaroiden kanssa tuli silti hieman ahdasta.

Olimme varanneet AirBnB:n kautta kokonaisen talon noin 1400 metrin korkeudella sijaitsevasta Vilaflorin kylästä. Talon omistaja Bruce tuli meitä vastaan lentokentälle, opasti meidät perille ja esitteli koko talon. Majapaikka oli meidän tarpeisiimme erinomainen. Tilaa oli riittävästi, ja talosta löytyi lisäksi pingispöytä ja (lämmittämätön) uima-allas.

villa

Vaatimaton majapaikkamme.

Halusimme majoittua nimenomaan Vilaflorin kylään, sillä sieltä on alle puolen tunnin ajomatka hyville havaintopaikoille kansallispuistoon, ja tarpeen tullen havaintoja oli mahdollista tehdä suoraan asunnon terassilta. Ryhdyimmekin heti Brucen lähdettyä tositoimiin ja pystytimme kuvauslaitteet terassille. Linnunrata näkyi hienosti etelätaivaalla. Paksu pilvikerros aaltoili juuri Vilaflorin alapuolella peittäen sopivasti rannikon kaupunkien valot. Vilaflorin paikalliset valot pääsivät kuitenkin jonkin verran paistamaan terassille. Yölämpötila Vilaflorissa oli arviolta hieman yli 10°C.

eka-ilta-valmistelua

eka-ilta-terassi

Maanantaina kiertelimme hetken Vilaflorissa mutta läksimme ruokaostoksille Granadillan kylään, sillä löysimme Vilaflorista vain yhden pienen ruokakaupan, joka sekin oli juuri ostosreissun aikaan kiinni (ilmeisesti siestan vuoksi). Illansuussa ajoimme kansallispuistoon ihailemaan maisemia ja kartoittamaan sopivia havaintopaikkoja tulevia öitä varten, mutta palasimme vielä yhdeksi yöksi Vilafloriin kuvaamaan.

samuli-lauri-vilaflor

Vilaflorissa käppäilemässä. Kuva: Jari Saukkonen

teide-nakyvissa

Teide näkyvissä!

 

Tiistain vietimme asunnolla edellisen yön kuvia peraten. Noin iltaseitsemän aikaan lähdimme kansallispuiston laidalla olevalle Mirador Caramujo -näköalapaikalle katsomaan auringonlaskua. Auringonlaskua odotellessa koetimme bongailla kirkkaimpia planeettoja päivätaivaalta. Onnistuimme harmiksemme löytämään vain Venuksen.

Saimme pystyttää kuvauslaitteet rauhassa, mutta juuri ennen auringonlaskua paikalle pölähti kaksi bussilastillista turisteja muoviset kuohuviinilasit kädessä. Väenpaljouden sai onneksi pääasiassa rajattua kuvien ulkopuolelle. Auringonlaskun jälkeen matkalaiset lähtivät takaisin busseille, mutta harmillisen moni jätti muoviset kuohuviinilasit maahan.

eka-auringonlasku

Unelmien auringonlasku. Taustalla näkyy 140 km päässä sijaitseva La Palman saari.

auringonlaskuturistit

Kameran toisella puolella riitti väkeä.

Heti auringon laskettua Jupiter löytyi helposti, ja Kansainvälinen avaruusasema lipui taivaankannen poikki. Myöhemmin näkyviin tulivat myös Saturnus ja Mars. Hetken vielä iltataivasta pällisteltyämme suuntasimme takaisin kalderaan kuvaamaan. Teiden kaapelikärryaseman läheltä oli edellisenä iltana löytynyt sopivan tuuleton ja rauhallinen pysähtymispaikka kuvaamista varten.

Astronominen pimeä tuli Suomeen verrattuna nopeasti, ja Linnunrata alkoi nopeasti nousta korkeammalle. Yläpilvistä ei ollut tietoakaan. Tulomatkalla näimme, että rannikkoalueita peittää paksu keskipilvikerros, joka estää rannikkokaupunkien valosaastetta pääsemästä Teidelle asti. Kuvasimme paikalla noin aamuneljään asti. Lämpötila oli kylmimmillään noin 5,5°C, ja välillä täytyikin mennä autoon lämmittelemään ja torkkumaan.

kalansilma-linnunrata

Tällaiset havainto-olosuhteet oli ensimmäisenä yönä kalderassa.

Keskiviikkona lähdimme jo päiväsaikaan liikkeelle. Olimme varanneet etukäteen kiertokäynnin Teiden observatoriolle, joka sijaitsee 2390 metrin korkeudessa noin 14 kilometriä Teidestä itään. Observatorion portilla odotti samaiselle kiertokäynnille tulossa oleva brittiläispariskunta. Odottelimme opasta ja turisimme pariskunnan kanssa niitä näitä. Mies kertoi myös harrastavansa tähtikuvaamista, ja kysyikin meiltä, että olemmeko kuulleet kätevästä apuohjelmasta nimeltä Astrotortilla… 😀

Hetken odottelun jälkeen meidät tultiin päästämään sisään observatorioalueelle ja vieraitakin tuli pari lisää. Ystävällinen ja innostunut opas kierrätti meitä ympäri observatorioaluetta ja kertoi eri tornien käyttötarkoituksista ja alueen historiasta. Teiden observatorio on erikoistunut auringon havaitsemiseen, vaikka paikalla on paljon myös varsinaisia tähtikaukoputkia. Aurinkokaukoputkien korkeat tornit olivat vaikuttava näky.

obsis-kaukaa

Kuva: Jari Saukkonen

obsis-kyltti

obsis-lahelta

Kuva: Aarni Vuori

Vieraille oli pystytetty Lunt-aurinkokaukoputki ja yksi tavallisella aurinkokalvolla varustettu linssiputki auringon katselua varten. Auringon pinnalla näkyi yksi pieni pilkku, mutta ei juuri muuta. Pääsimme kiertokäynnin lopulla tutustumaan pariin torniin myös sisältä käsin. Opas esitteli meille sekä 152-senttisen Telescopio Carlos Sánchezin että 80-senttisen IAC80-kaukoputken.

iac80

IAC80-teleskooppi. Kuva: Aarni Vuori

tcs

Telescopio Carlos Sánchez.

Observatoriovierailun jälkeen jatkoimme ajamista itään katsomaan maisemia, ja kiersimme etelärannikkoa pitkin takaisin Vilafloriin. Myöhemmin illalla lähdimme taas kalderaan yöksi kuvaamaan tähtiä. Tähtäsimme tutulle paikalle hieman ennen astronomisen pimeän tuloa. Tämä oli selvästi viikon pimein yö. Oli hulppeaa nähdä monia syvän taivaan kohteita paljain silmin ja Linnunradan monet pölypilvet erottuivat hyvin selkeästi tähtipaljoutta vasten. Varsinkin kiikareilla oli mahtavaa surffailla pitkin Linnunrataa. Hieman aamuneljän jälkeen suuntasimme takaisin Vilafloriin nukkumaan.

Koko torstai meni edellisestä yöstä toipuessa ja kuvia käsitellessä. Iltapäivällä pidimme pingisturnauksen, jonka meikäläinen auttamatta hävisi. Illalla koetimme mennä ajoissa nukkumaan, sillä seuraavana aamuna oli tiedossa vierailu Teide-vuoren huipulle.

pingisturnaus

Aamulla veimme auton hieman ennen kahdeksaa Teiden kaapelikärryaseman parkkipaikalle. Halusimme olla ajoissa paikalla, sillä vuori on suosittu kohde ja parkkipaikka tulee nopeasti täyteen. Kärryt alkoivat kulkea vasta yhdeksän jälkeen, joten meillä oli tunti luppoaikaa. Kävelimme jonkin matkan päässä olevalle mäelle ja takaisin. Mäelle kiipeäminen meinasi käydä kunnon päälle, mutta syytän 2300 metrissä olevaa ohuempaa ilmaa.

Lopulta pääsimme kaapelikärryn kyytiin, ja 8 minuutin kuluttua olimme vuorella. Ilman erikoislupaa aivan huipulle ei pääse, mutta pääsimme kuitenkin 3555 metriin asti. Huipulle oli matkaa vielä noin 160 metriä pystysuunnassa. Erikoislupa ei maksa mitään, mutta se olisi pitänyt anoa kuukausia etukäteen, ja luulen että kiivetessä olisi voinut kunto loppua kesken entistä ohuemman ilman vuoksi.

melkein-huipulla

Tämän lähemmäksi huippua emme päässeet.

matkalaiset-teidella

Koko kööri Teidellä.

Vuorella sai viettää tunnin, ja käytimme ajan kiertämällä paria kivettyä patikkareittiä huipun ympäristössä, jotta näkisimme hieman saaren eri puolille. Maisemat olivat hulppeat. Joka puolella oli vulkaanista kiveä, ja paikoin vuorella oli myös voimakas rikkidioksidin katku. Viimeksi Teide on purkautunut 1909. Meidän onneksemme vuori pysyi rauhallisena.

teide-kivia

Lopulta lähdimme kaapelikärryllä takaisin alas kalderaan, ja jatkoimme autolla saaren pohjoisrannikolle Puerto de la Cruziin lounaalle. Ruoan jälkeen kävelimme jonkin aikaa Atlantin rantaa ja ajoimme takaisin Vilafloriin.

kaapelikarry-kuvauspaikka

Jari näppäsi kaapelikärryn kyydistä kuvan, jonka keskellä näkyy useana yönä suosimamme kuvauspaikka tien varressa. Kuva: Jari Saukkonen

puerto

Puerto de la Cruzissa.

Illalla suuntasimme vielä viimeisen kerran koko yöksi kansallispuistoon kuvaamaan. Huomasimme jo päivällä, että rannikkoseutuja peittänyt pilvikerros oli paikoin kadonnut, ja taivas olikin tuona yönä selvästi edellisiä öitä valoisampi. Pysyimme puistossa kuitenkin aamuviiteen asti.

Lauantai olikin viimeinen kokonainen päivä saarella. Nukuimme pitkään edellisen yön valvomisen vuoksi, ja osa päivästä menikin jo pakkaillessa ja taloa siivotessa. Huomasimme tähtikarttoja pyöritellessä, että illalla Kuu tulisi laskemaan La Palman saaren taakse kansallispuiston koillisreunalta katsottuna. Palasimme illalla samoille seuduille, joilla olimme aiemmin viikolla olleet katsomassa auringonlaskua. Valitsimme hieman eri näköalapaikan (Corral del Niño), ja saimmekin olla suurilta turistijoukoilta jotakuinkin rauhassa.

mantelipilvia

Illan aikana Teiden ylle oli muodostunut hienoja mantelipilviä, ja laskeva aurinko värjäsi ne upean värisiksi. Yritimme jälleen sihtailla planeettoja päivätaivaalta, ja onnistuimme paljain silmin viimein löytämään Venuksen lisäksi myös Merkuriuksen ja Jupiterin. Pystyimme auringonlaskun jälkeen havaitsemaan Merkuriusta aivan horisonttiin asti (ja hieman sen alapuolellekin). Merkurius vilkkui ärhäkän punaisena juuri ennen katoamistaan meren taa. Jari onnistui kuvaamaan Merkuriuksella selvästi vihertävän reunan laskun viimeisinä sekunteina. Jäimme innolla odottamaan Venuksen ja Kuun laskua.

Jonkin aikaa Merkuriuksen laskun jälkeen näimme Hubble-avaruusteleskoopin kiitävän liki suoraan ylitsemme. Hubblen radan inklinaatio on sen verran pieni, että se ei ole koskaan nähtävissä Suomesta.

Hieman ennen puoltayötä Kuu ja Venus lähestyivät horisonttia, Venus edellä. Avoin tähtijoukko M44 näkyi hienosti Kuun ja Venuksen vieressä. Jälleen planeetta vilkkui ajoittain hyvin punaisena horisontissa, kunnes lopulta katosi näkyvistä kokonaan. Hetkeä myöhemmin Kuu ja hienosti näkyvä maatamo alkoivat painua La Palman huippujen taakse. Haaveilimme, että saisimme kuviin jonkin La Palmalla sijaitsevista tähtitorneista kuuta vasten. Meikäläisen 100 mm polttoväli ei tähän aivan riittänyt, mutta Jari sai torneja näkyviin 300 mm polttovälillä. Liki punainen, hieman litistynyt kuu horisontissa oli huima näky. Kuun kadottua La Palman taa lähdimme ajamaan takaisin Vilafloriin. Pääsimme noin klo 01 paikallista aikaa perille ja lepäämään.

viimeinen-venus

Venus juuri ennen katoamistaan.

not-kuu

Jarin mahtava kuva, jossa kuuta vasten erottuu pohjoismaiden yhteinen teleskooppi NOT La Palmalla! Kuva: Jari Saukkonen

Sunnuntaiaamuna hoidimme viime hetken pakkailut ja siivoilut, minkä jälkeen suuntasimme lentokentälle. Kotimatka Lontoon Gatwickin kautta sujui sen suuremmitta kommelluksitta, jonkin verran myöhästynyttä jatkolentoa lukuunottamatta. Pääsimme puoliltaöin Helsinki-Vantaalle, ja matkalaukkujen pitkäksi venähtäneen odottelun jälkeen suuntasimme kotiin nukkumaan.

lentokone-teide-lahto

Lähtiessä Teneriffalta pilviä oli huomattavasti vähemmän kuin tullessa.

Lauri otti itsestään pokkarilla hienon Linnunrata-omakuvan viikon alussa, ja siitä innostuneena jokainen meistä otti viikon mittaan omanlaisensa omakuvan:

lauri-omakuva

Kuva: Lauri Kangas

samuli-omakuva

Kuva: Samuli Vuorinen

aarni-omakuva

Kuva: Aarni Vuori

jari-omakuva

Kuva: Jari Saukkonen

Ainakin omasta mielestäni matka oli menestys! Sää suosi ja eikä tapahtunut mitään kauhean suuria vastoinkäymisiä. Itselläni on vielä(kin) kuvien käsittely hieman kesken, mutta Jari ja Aarni ovat jo ehtineet julkaista omia kuviaan eri medioissa. Ainakin seuraavista osoitteista löytyy kuvia reissusta:

Aarnin AstroBin: https://www.astrobin.com/users/Lave/
Jarin AstroBin: https://www.astrobin.com/users/vehnae/
Meikäläisen Taivaanvahti-havainnot: https://www.taivaanvahti.fi/observations/browse/list/2497994/observation_id/desc/0/20
Jarin Taivaanvahti-havainnot: https://www.taivaanvahti.fi/observations/browse/list/2497938/observation_id/desc/0/20
Meikäläisen Instagram: https://www.instagram.com/samuli.vuorinen/
Jari Instagram: https://www.instagram.com/jarisaukkonen/

Mainokset

Täydellinen auringonpimennys 21.8.2017

Teimme avovaimoni kanssa jo kauan sitten päätöksen, että lähdemme elokuussa 2017 Yhdysvaltoihin katsomaan täydellistä auringonpimennystä. Tänä vuonna päätös tuli viimein ajankohtaiseksi, ja matkaan lähdettiin sunnuntaiaamuna 13.8.

Pimennysreitti tulisi kulkemaan Yhdysvaltojen poikki länsirannikolta kohti itärannikkoa, alkaen Oregonista ja päättyen Etelä-Carolinaan. Suunnitelmana oli nähdä pimennys Tennesseen osavaltiossa Nashvillen seudulla.

Pimennysvyöhyke kartalla

Pimennysvyöhyke kartalla. Kuva: Michael Zeiler, http://www.GreatAmericanEclipse.com

 

Emme kuitenkaan halunneet viettää koko matkaa Tennesseessä, vaan lensimme ensin New Yorkiin pariksi päiväksi katselemaan nähtävyyksiä ja tutkimaan kaupunkia. Onnistuimme saamaan kohtuuhintaisen pienen huoneen Da Vinci Hotelista 56th Streetiltä keskuspuiston kupeesta. Tulomatkan jälkeen aikaerokaan ei vielä vaivannut kauheasti. Paluumatkan jälkeen se vaivasi sitten senkin edestä.

Vierailimme New Yorkissa ollessamme mm. American Museum of Natural Historyssa, jossa yllättäen sattui olemaan samana päivänä tunnin mittainen medialle suunnattu mutta kaikelle yleisölle avoin tiedotustilaisuus auringonpimennyksestä. Tiedotustilaisuutta vetivät astrofyysikko Neil deGrasse Tyson, tähtitieteilijä Jackie Faherty ja meteorologi Joe Rao.

Tiedotustilaisuus

Neil deGrasse Tyson, Jackie Faherty ja Joe Rao pitämässä tiedotustilaisuutta auringonpimennyksestä.

 

15.8. kirjauduimme ulos hotellista, vuokrasimme auton Newarkin lentokentältä ja lähdimme ajamaan kohti Nashvilleä. Olimme varanneet Airbnb-asunnon Nashvillestä 19.8. eteenpäin, joten meillä oli muutama päivä aikaa ajaa noin 1000 mailin matka. Matkan varrella yövyimme motelleissa, joita löytyi lähes jokaisesta moottoritieliittymästä.

Toisena ajopäivänä piipahdimme Chantillyssa, Virginiassa sijaitsevassa Steven F. Udvar-Hazy Centerissä, joka on osa Smithsonian National Air and Space Museumia. Udvar-Hazy Centerissä oli kaksi lentokonehallia ääriään myöten täynnä ilmailun ja avaruusmatkailun historiaa. Museossa olivat näytillä mm. avaruussukkula Discovery, Concorde-matkustajakone, SR-71 Blackbird -tiedostelulentokone sekä pommikone Enola Gay, joka pudotti atomipommin Hiroshimaan vuonna 1945.

 

Kolmantena päivänä piipahdimme pienessä Mill Mountain Zoo -eläintarhassa Roanokessa. Siitä pari seuraavaa päivää menivät pitkälti ajaessa ja maisemia katsellessa. Viidentenä päivänä pääsimme lopulta perille Nashvilleen. Nashvillen Greyhound-bussiasemalta mukaan tarttui myös Komakallio-aktiivi Lauri Kangas, joka oli edeltävänä iltana lentänyt Helsingistä Atlantaan.

Alla olevaan karttaan on merkitty suurin piirtein ajoreitti jota kuljimme. Ruokakauppa- ja havaintopaikanetsintäreissuja kartassa ei näy. Yhteensä ajoa matkan aika kertyi arviolta 1100 mailia. Sää oli ajomatkalle suosiollinen. Matkan aikana satoi vain kerran. Muutamaa päivää myöhemmin samalle reitille annettiin monin paikoin tornadovaroituksia.

Reittikartta

Reitti New Yorkista Nashvilleen. Kuva: Google Maps 2017

 

Pääsimme Nashvilleen 19.8. lauantaina iltapäivällä, ja pimennyksen oli määrä tapahtua maanantaina 21.8. Meillä oli siis pari päivää valmistautua. Tutustuimme auton kanssa lähiseutuun ja kartoitimme sopivia paikkoja pimennyksen katseluun. Majapaikkamme oli pimennysvyöhykkeellä, mutta halusimme päästä vielä lähemmäs pimennysvyöhykkeen keskilinjaa pimennyspäivänä. Keskilinjalle meneminen pidentäisi pimennystä parhaimmillaan 20 sekuntia.

Halusin kuvata pimennyksen alusta loppuun mahdollisimman kattavasti, mutta en halunnut koskea kameraan laisinkaan pimennyksen aikana, vaan nauttia pimennyksen havainnoinnista omin silmin. Siispä ulkoistin kameran ohjaamisen tietokoneelle.

Pimennysten kuvaamiseen on tarjolla useampi eri ohjelmisto, joista itse päädyin käyttämään Eclipse Orchestratoria. Ohjelma osaa ohjata useimpia järjestelmäkameroita USB-yhteyden kautta. Erinäisistä syistä kuvaamiseen saa vielä lisää vauhtia ja tarkkuutta kun askartelee USB-sarjaporttiadapterista ja muutamasta komponentista kaukolaukaisinjohdon tietokoneen ja kameran välille normaalin USB-johdon lisäksi. Avaruus-foorumilta löytyy myös Laurin hieman paranneltu versio tuosta kaukolaukaisinjohdosta. Kahta johtoa käyttäessä kuvausasetukset kuten aukko, ISO-lukema ja valotusaika siirtyvät tavallisen USB-johdon yli kameraan, mutta itse laukaisu tapahtuu kameran kaukolaukaisinliitännän kautta.

Kuvauskalustoksi otin mukaan Canon EOS 60D -järjestelmäkameran, Canon 300/4L -teleobjektiivin sekä kevyen Skywatcher Star Adventurer -seurantajalustan kevytrakenteisella kamerakolmijalalla. Pimennyksen osittaisten vaiheiden aikana objektiivin edessä olisi Astrosolar-aurinkosuodatinkalvo suojaamassa kameraa polttavalta auringolta. Lauri oli hyvin samanlaisen kokoonpanon kanssa liikenteessä, mutta objektiivi oli Sigman 500/4,5. Lauri ei myöskään halunnut kuskata vastapainoa Suomesta asti Yhdysvaltoihin, joten hän suunnitteli ja 3D-printtasi itselleen pidikkeet, joilla vastapainotankoon saa kolme tai neljä juomatölkkiä. Pidikkeet perustuvat kaupalliseen tuotteeseen, mutta valmis tuote olisi Suomeen toimitettuna maksanut liki sata dollaria.

Kuvauskamppeiden lisäksi tietokoneeseen oli kytkettynä GPS-mokkula, jolta Eclipse Orchestrator osaa kysyä tarkan kellonajan ja sijainnin. Pimennyksen täydellisen vaiheen pituus ja ajankohta vaihtelevat maantieteellisen sijainnin mukaan. Täydellisen vaiheen alussa ja lopussa näkyvät ilmiöt kuten Bailyn helmet näkyvät vain muutamia sekunteja, joten ajoitus on ehdottoman tärkeää.

Eclipse Orchestratoriin ohjelmoidaan kuvaussekvenssi yksinkertaisella skriptikielellä. Yksinkertaisimmillaan skriptiin kirjataan millä asetuksilla kukin kuva halutaan ottaa, ja milloin kuva pitää ottaa suhteessa pimennyksen eri vaiheisiin, kellonaikaan tai edellisiin kuviin. Ohjelman saa myös huutelemaan äänimerkkejä haluttuihin aikoihin, kuten juuri ennen pimennystä, kun aurinkosuodatin tulee ottaa pois kameran edestä.

Ohjelman mukana tulee paljon erilaisia esimerkkiskriptejä, ja ohjelma osaa myös generoida skriptejä tiettyjen ehtojen perusteella. Itse käytin tällaista generoitua skriptiä pohjana, mutta päädyin vielä viimeisenäkin iltana muokkaamaan skriptiä aika runsaasti.

Kun viimeisetkin säädöt oli tehty, suoritimme vielä kuvausten kenraaliharjoituksen keskellä asunnon olohuonetta. Halusimme varmistua, että laitteiden akut kestävät vähintään osittaisen vaiheen alusta täydellisen vaiheen loppuun. Kenraaliharjoituksessa kaikki toimi ja akkuakin jäi ihan mukavasti jäljelle niin läppäriin kuin kameraankin. Yöksi laitettiin vielä kaikki mahdolliset akut lataukseen seuraavan päivän pimennystä varten.

Kuvausharjoittelua

Pimennystä edeltävä iltana suoritettiin vielä kuvausten kenraaliharjoitus.

 

Heräsimme pimennyspäivänä jo ennen aamukuutta, jotta pääsisimme ajoissa liikkeelle. Halusimme välttää mahdolliset pimennyksestä johtuvat liikenneruuhkat, ja seurailla vielä rauhassa satelliittikuvia ja sääennusteita. Pimennysvyöhykkeelle oli ennustettu kovia ruuhkia. Michael Zeiler arvioi, että Tennesseehen saapuu 360 000 – 1 440 000 kävijää pimennyksen takia. Lopulta päätimme suunnata Nashvillen koillispuolella sijaitsevaan Gallatinin kaupunkiin, jonka läpi pimennyksen keskilinja kulkisi. Viime tingassa mukaamme päätti lähteä myös Yhdysvalloissa työmatkalla ollut tuttu Tuure Laurinolli.

Noin puolen tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme Gallatiniin. Kello oli vasta kahdeksan aamulla, joten meillä oli neljä tuntia aikaa pimennyksen osittaisen vaiheen alkuun. Ruuhkista ei ollut vielä tietoa tähän aikaan aamusta, ja vältimme tulomatkalla moottoritietä varmuuden vuoksi.

Aloimme pystyttää kuvauslaitteita paikalllisen Walmartin parkkipaikan reunalle. Gallatinin toisella puolella olevassa puistossa olisi ollut suuri pimennystapahtuma, mutta päätimme olla menemättä sinne. Puistossa olisi luultavasti ollut paljon väentungosta ja kova meteli konserttien takia. Lisäksi Walmartissa oli hyvät julkiset WC-tilat ja kaupasta sai eväitä ja virvoitusjuomia.

Hieman ennen puoltapäivää moni paikallinen oli jo käynyt jututtamassa meitä ja muutamat pimennysintoilijat pystyttivät aurinkokatoksia ja kuvauslaitteita läheiselle nurmikolle. Porukkaan liittynyt brittimatkailija oivalsi käydä ostamassa kaupasta tilanteeseen sopivaa Corona-olutta.

Walmart-jalusta

Tuuren ”Walmart-jalusta”.

 

Pimennysleiri

Pimennyksen alkuun mennessä parkkipaikalla oli jo runsaasti havaitsijoita.

 

Osittaisen vaiheen alku alkoi lähestyä, mutta törmäsin teknisiin ongelmiin. Eclipse Orchestrator osaa näyttää kameran livekuvan tietokoneen näytöllä ja ohjata objektiivin tarkennusmoottoria, mutta jostain syystä livekuvan avaaminen jumitti koko yhteyden kameraan. Vielä edellisenä päivänä kaikki oli toiminut moitteetta. Sain onneksi tarkennettua kameran katsomalla livekuvaa kameran näytöltä käyttämättä tietokonetta.

Kuvaussekvenssi lähti viimein käyntiin, mutta missasin täpärästi 11:59 tapahtuneen ensimmäisen kontaktin, eli osittaisen vaiheen alun. Jäin joksikin aikaa seuraamaan kuvausten edistymistä, ja yllättäen yhteys kameraan hyytyi taas. Näin tapahtui pari kertaa osittaisen vaiheen alkupuolella, mutta sen jälkeen ongelma lakkasi. Epäilen, että musta kamera on saattanut tykätä kyttyrää kuumuudesta ja suorasta auringonpaisteesta, tai sitten USB-johdossa oli jonkin sortin kosketushäiriöitä. Lämpötila oli puoliltapäivin noin 35°C. Osittaisen vaiheen edetessä lämpötila onneksi alkoi pudota ja kameraongelmat loppuivat.

Seurasin pimennyksen etenemistä Suomesta ostamillani pimennyslaseilla. Yhdysvalloissa pimennyslasit olivat olleet monin paikoin loppu jo pitkään. Jonkin verran osittaisen vaiheen alun jälkeen aloin kiinnittää huomiota siihen millaisia varjoja läheiset puut heittivät maahan. Puiden lehtien väliset raot toimivat kuin neulanreikäkameran reiät ja projisoivat maahan pieniä auringon kuvia. Normaalisti tähän ei tule kiinnitettyä huomiota sillä kuvat ovat auringon tapaan pyöreitä. Pimennyksen aikana kuvissa näkyy kuitenkin selvästi osittain pimentyneen auringon sirppi.

wp-image-1166828240

Puun lehvästön läpi siivilöityviä auringon kuvia.

 

Iltapäivän edetessä taivaalle nousi matalia kumpupilviä, joista osa ajelehti uhkaavasti kohti aurinkoa, mutta pilvet alkoivat onneksi haihtua ennen H-hetkeä. Jonkin verran ennen täydellisen vaiheen alkua ympäristön valaistus alkoi tuntua äärimmäisen kummalliselta. Oli aurinkoinen päivä, mutta silti hämärää. Aivan kuin silmillä olisi ollut aurinkolasit. Pimennyksen täydellisen vaiheen oli määrä alkaa 13:27. Juuri ennen tätä maisema alkoi selkeästi pimentyä ja auringon näkyvä osa kapeni kapenemistaan pimennyslaseilla katsoen. Venus ilmestyi selvästi näkyviin päivätaivaalle.

Kameraa ohjaava tietokone ilmoitti kovaan ääneen pimennyksen alkavan kohta ja otin aurinkosuodattimen pois objektiivin edestä. Samalla huomasin asfaltilla selvästi varjonauhoja, jotka tämän hetken ymmärryksen mukaan syntyvät hyvin kapeana sirppinä näkyvän auringon ja ilmakehän väreilyn yhteisvaikutuksesta juuri ennen pimennystä ja heti sen jälkeen.

Aurinko alkoi jo muistuttaa häikäisevää timanttisormusta, ja näkyä pystyi pikkuhiljaa katselemaan paljain silmin. Yhtäkkiä aurinko pimeni kokonaan. Jäljelle jäi vain hohtava korona, josta erottui ulospäin kurottuvia säikeitä ja kuituja. Taivaalla erottui jo useita tähtiä ja planeettoja, joista tunnistin Venuksen lisäksi Jupiterin ja Siriuksen. Horisontti oli joka suunnassa iltaruskon värinen, ja taivaanlaki kohtalaisen pimeä. Lauri teki havaintoja kiikarilla, itse en moista muistanut ottaa mukaan matkaan. Lähellä täydellisen vaiheen loppua kuun reunan takaa alkoi paljaallakin silmällä erottua vaaleanpunainen kromosfääri ja muutama selkeämpi protuberanssi.

Lopulta näytelmä päättyi yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin. Täydellinen vaihe kesti 2 minuuttia ja 39 sekuntia. Pimennys veti sanattomaksi, tunnelmaa oli vaikea kuvata mitenkään. Se oli huima kokemus, jonka tulen muistamaan lopun ikääni. Pimennys ei toivottavasti tule jäämään myöskään viimeiseksi näkemäkseni. Jäimme kuvaamaan osittaisen vaiheen loppuun asti, vaikka olisin malttamattomana halunnut päästä jo selaamaan kameraan jääneitä kuvia.

Juuri ennen osittaisen vaiheen loppua yhteys kameraan alkoi pätkiä taas, ja aloin pakata kuvauskamppeita pois. Tarkkaa syytä pätkimiselle en ole vieläkään löytänyt. Onneksi yhteys toimi pimennyksen tärkeimpinä hetkinä.

Ohessa on Laurin GoPro-kameralla kuvaama video pimennyksestä.

Kun pääsimme takaisin asunnolle, ryhdyimme tutkimaan kuvia kuumeisesti. Kukaan meistä ei ollut syönyt vielä lounasta, se sai nyt odottaa. Kuvat onnistuivat jopa paremmin kuin uskalsin odottaa. Liitin tähän alle onnistuneimmat otokset.

Bailyn helmiä

Bailyn helmiä täydellisen vaiheen alussa.

 

Korona-yhdistelmäkuva

Yhdistelmäkuva monesta erimittaisesta valotuksesta. Auringon ympärillä erottuu hyvin koronan muotoja.

 

Kromosfääri

Kuun reunan takaa pilkistää auringon kromosfääri ja useita protuberansseja.

 

Timanttisormus.

Timanttisormus pimennyksen täydellisen vaiheen lopussa.

 

Baily-yhdistelmäkuva

Yhdistelmäkuva Bailyn helmistä ennen ja jälkeen pimennyksen täydellisen vaiheen.

Seuraavana päivänä Lauri lähti takaisin Atlantaan odottamaan paluulentoaan, ja jäimme avovaimon kanssa vielä viimeiseksi illaksi Nashvilleen. Kiertelimme laitakaupungin kauppoja ja illalla kaupunkiin iski kohtalaisen tiheästi salamoiva ukkoskuuro, jonka myötä asunnolta katkesivat sähköt noin puoleksitoista tunniksi. Sähköjen palattua jatkoimme pakkaamista.

Viimeisenä päivänä ajoimme lentokentälle, palautimme vuokra-auton ja lähdimme kotimatkalle. Parin kaoottisen vaihdon ja pitkän Atlantin ylityksen jälkeen pääsimme viimein turvallisesti Helsinki-Vantaalle ja matkalaukkukin selvisi perille. Seuraava viikko menikin 8 tunnin aikaerosta toipumiseen. Matka oli kuitenkin sen arvoinen!

Koska kuvasin pimennyksen (lähes) alusta (lähes) loppuun asti, halusin tehdä timelapse-videon koko pimennyksestä. Meni kuitenkin jonkin aikaa, että onnistuin kohdistamaan kaikki kuvat järkevästi. Seurantajalustasta huolimatta aurinko ja kuu vaeltelivat jonkin verran kuvakentässä ja välillä kääntelin jalustaa hieman keskittääkseni auringon paremmin. Tänään sain kuitenkin valmiiksi ensimmäisen hyvin kohdistetun videon aikaiseksi. Video löytyy alta.