Meteorikameran väsäilyä

Alkutalvi on ollut harmillisen pilvinen, ja edellinen kunnollinen havaintoyö onkin ollut marraskuun lopulla. Pilvisten päivien ja öiden ratoksi olen rakennellut meteorikameraa. Meteorikamera on herkkä valvontakamera, joka tietokoneen avustuksella kyttää taivasta meteorien ja muiden ilmiöiden varalta. Havaitessaan nopeaa liikettä tietokone tallentaa pätkän kamerasta tulevaa videota. Videota tallennetaan jatkuvasti keskusmuistissa olevaan rengaspuskuriin, jonka avulla talteen saadaan videota jo ajalta hieman ennen havaittua liikettä.

Meteorikamera toimintavalmiudessa

Omaan meteorikameraani käytin eBaysta tilattua puolituumaisella kennolla varustettua Watec 902H -kameraa ja  kiinalaista merkitöntä 3.5-8mm f/1.4 -halpisoptiikkaa. Kameran kotelo on tilattu Kauppasatamasta. Kotelon kiinnitys parvekelautaan on tehty Panu Lahtisen ja Lauri Kankaan mallin mukaisesti Clas Ohlsonilta ostetuilla neodym-magneeteilla. Kiinnitin neljä magneettia palaan naulauspeltiä, johon kiinnitin DealExtremestä ostetun halvan kuulapään. Kuulapään kyytiin sai kameran koteloineen.

Lähikuva meteorikamerasta

Kameran johdot täytyi askarrella itse, jotta ne sai vedettyä kotelon läpiviennistä. Kamera syö 12V sähköä barreliliittimellä ja videodataa varten kamerassa on RCA-liitin. Myös BNC-liitin on yleinen monissa valvontakameroissa.

Kamera on ollut päällä kaikkina vähänkään selkeinä (ja välillä pilvisinäkin) öinä 20.12. lähtien. Noin kolmen viikon aikana kennolle on tarttunut jo lähes 30 meteoria.

21.12.2011 havaittu meteori

Tähän asti kirkkain ja pisin viiru havaittiin heti ensimmäisenä yönä klo 00:08. Valitettavasti 3.1.2012 Suomessa havaittu erittäin kirkas ja näyttävä tulipallo jäi näkymättä pilvisyyden vuoksi. Suunta olisi ollut näillä näkymin juuri oikea.