Talven kuulumisia

Alkutalven pilvisten kelien aikana ei blogiin ole ollut juuri kirjoitettavaa, mutta lopputalvena selkeät ilmat ovat hellineet Etelä-Suomea. Valitettavasti viime uudenkuun aikoihin yöt olivat kylmiä, lämpötilat olivat monena yönä -20°C kylmemmällä puolella, ja kylmyys alkoi olla vähän liikaa niin kuvaajalle kuin kalustollekin. Nyt kelit ovat kuitenkin lämmenneet hieman, ja tulevina öinä toivottavasti päästään taas nauttimaan kuuttomista selkeistä. Loppukesästä remontoitu havaintosuoja on palvellut talven aikana mainiosti, eikä kopin avaaminen ole kertaakaan vaatinut suuria lumitöitä. Eniten lumenluontia on tuottanut polun tekeminen parkkipaikalta kopin luo.

Yltä löytyvät AstroBin-linkit kaikkiin talven aikana valmistuneisiin otoksiin. Lukumäärällisesti kuvia ei ole päässyt kertymään kovin montaa. Orionin kaasusumun M42 erikoiset värit pääsivät yllättämään, ja myöhemmin paljastuikin, että jonkinlainen softahäiriö oli onnistunut sekoittamaan filtteripyörän toiminnan ja vihreään värikanavaan oli päässyt lipeämään muutama punaisella filtterillä kuvattu kuva. Teknisesti kuvan värit eivät siis aivan vastaa todellisuutta. Kuvan väreistä on kuitenkin tullut paljon positiivista palautetta, enkä sitten ole lähtenyt asiaa korjaamaan.

Ensimmäistä kautta käytössäni oleva Atik 314L+ -kamera ei ole ollut pettymys. Kamera on herkkä ja erittäin kohinaton. Olen kuitenkin jäänyt kaipaamaan suurempaa kennoa. Atikissa oleva Sony ICX285AL -kenno tuottaa vain 1392×1040-kokoisia kuvia. Jos tasan samanlaista kameraa saisi muutaman pykälän isommalla kennolla järkihintaan, olisin erittäin tyytyväinen. Kennon pienuuden takia olen harkinnut kesällä investointia isompaan kameraan, mahdollisesti KAF-8300-kennoiseen Atik 383L+.

Alkuviikosta tartuin halpaan tarjoukseen ja ostin Celestron C8 -kaukoputken, joka on saanut minut punnitsemaan kesän hankintoja uudestaan. Harkinnassa ovat joko kuvaus off-axis-guiderin ja f/6,3-polttovälinlyhentäjän kanssa tai Starizona HyperStarin osto. HyperStar tekisi kaukoputkesta erittäin valovoimaisen, ja polttoväli pysyisi suurinpiirtein samana kuin tähän asti TS 65mm Quadrupletin kanssa. Kameran sijoittaminen kaukoputken etuosaan tuottaa kuitenkin monenmoisia haasteita. Flättikuvien ottamista pitää vähän miettiä uudelleen, ja tämänhetkinen kamerani peittää ainakin osan apertuurista. Vaihtoehtoja täytyy punnita, rahaa ei riitä ihan kaikkeen kivaan kerralla. Quadrupletilla kuvaamista en todennäköisesti kuitenkaan jatka. Hinta-laatu-suhteeltaan putki on erinomainen, mutta piirtoon en ole ollut täysin tyytyväinen.

Syvän taivaan kohteiden lisäksi talven tähtitaivaalla on nähty muitakin ilmiöitä. Komeetta C/2011 L4 (PANSTARRS) on koristanut iltataivasta viimeiset pari viikkoa. Komeetta oli aluksi nähtävissä vain lyhyen aikaa auringonlaskun jälkeen hämärätaivaalla, mutta nyt komeetta on jo etääntynyt auringosta ja se on mahdollista nähdä hieman pimeäpää taustaa vasten. Samalla komeetta on valitettavasti jo himmentynyt. Parhaimmillaan komeetan näki paljainkin silmin! Syksyn mahdollista superkomeettaa C/2012 S1 (ISON) odotellessa.

Komeetta C/2011 L4 (PANSTARRS).

Komeetta C/2011 L4 (PANSTARRS).

Talvitaivaalla on nähty myös revontulia jopa Etelä-Suomessa asti! 17.3.2013 nähtiin koko maassa upea revontulimyrsky, josta kertyi Ursalle valtavasti havaintoja. Revontulet sattuivat sopivasti ajanjaksolle, jolloin iltataivasta tähyili moni komeetanmetsästäjä. Illan revontulikuvat löytyvät kuvagalleriastani.

Revontulia Helsingin Laajalahdella 17.3.2013.

Revontulia Helsingin Laajalahdella 17.3.2013.

Pitkästä pilvisestä jaksosta ja valokuvien vähästä määrästä huolimatta talvi on ollut ihan antoisa. Komeetta ja revontulet ovat herättäneet uutta kiinnostusta mm. maisematähtikuvaamista kohtaan. Toivotaan, että vielä talven viimeiset pimeät yöt päästään käyttämään tehokkaasti hyväksi ja havaintoja tulee tehtyä paljon.

Blogi avattu

Hei!

Olen Samuli Vuorinen, 22-vuotias tietoteekkari Helsingistä. Olen harrastanut tähtitaivaan valokuvaamista mahdollisimman ahkerasti viimeiset pari vuotta ja avasin tämän blogin saadakseni havaintokertomukset ynnä muut helposti talteen ja muidenkin luettavaksi.

Havaintokausi on kovaa vauhtia alkamassa, joten mikä olisikaan sopivampi aika blogin avaamiseen. Nauttisen pimeitä öitä on täällä eteläisessä Suomessa ollut jo noin viikon ja astronominen pimeys laskeutuu ensimmäisen kerran 22.8. ja 23.8. välisenä yönä. Havaintokauden alkuun on mahtunut paljon kuvauslaitteiston ja -paikkojen säätöä sekä ihan havainnointiakin. 5.-6.8. välisenä yönä Helsingin(!) yötaivaalla nähtiin lyhyt mutta voimakas revontulinäytelmä, josta ehdin napsia muutaman kuvankin.

Hyvää havaintokauden alkua!