Pilvinen talvi 2014-2015

Hei!

Pitkästä hiljaiselosta huolimatta blogi ei ole vieläkään kuollut. Elo-syyskuuta lukuunottamatta kuvauskausi 2014-2015 on ollut erittäin pilvinen. Lokakuusta helmikuuhun oli lähes yhtäjaksoisesti pilvistä. Vasta helmi-maaliskuussa oli pidempi selkeä jakso ja nyt taas näyttää pilvistyneen. Ynnäilin kuvaustunteja yhteen, ja näyttää siltä, että elo-syyskuussa ehdin valottaa enemmän kuin loka-tammikuussa yhteensä.

Kesäaikaan siirtymisen jälkeen pimeän tulo on siirtynyt jo kovin myöhäiseksi ja yöt lyhenevät kovaa vauhtia, joten kuvauskausi alkaa taas olla kohtapuoliin paketissa.

Syyskaudella sain kuvattua tällaisia kohteita, joukossa myös yksi mosaiikki!

Kevätkaudella kuvasato jäi harmillisen pieneksi:

  
Erikoismainintana koostin myös lyhyen animaation komeetta Lovejoysta ja sen liikkeistä:

Kuvaköyhää kevätkautta piristi mukavasti jokavuotinen Hauhon tähtikuvaustapaaminen. Tapahtuman yhteydessä oli tarjolla niin kiinnostavia esitelmiä, hyvää seuraa kuin maittavaa ruokaakin!

Kuvauskausi päättyi harvinaisiin herkkuihin, nimittäin kirkkaisiin revontuliin ja auringonpimennykseen.

Revontulia Helsingissä 17.3.2015.

Revontulia Helsingissä 17.3.2015.

Osittainen auringonpimennys 20.3.2015.

Osittainen auringonpimennys 20.3.2015.

Molemmista tapauksista löytyy lisää kuvia Flickr-tililtäni.

Uusi havaintosuoja ja kauden avaus

Komakallion havaintosuojalle tehty muunnosprojekti on viimein saatu päätökseen ja kuvaussysteemi on saanut ensivalonsa. Rakennusprojektin valmistuminen kesti lopulta pidempään kuin oli suunniteltu, pitkälti kiireiden ja huonon sään vuoksi, mutta osittain myös allekirjoittaneen laiskuuden takia. Projektissa olivat merkittävänä apuna ainakin Antti Kuntsi, Kaj Wikstedt, Mika Luostarinen ja Markku af Heurlin, satunnaisena apuna myös muutama muu. Tässä on vielä muistutukseksi kuva havaintosuojasta ennen muunnosta:

Havaintosuoja ennen muunnosprojektia. Kuva: Lauri Kangas

Aluksi harkittiin koko kopin tekemistä uudelleen, mutta suunnitelma hylättiin nopeasti. Koko vanha havaintosuoja olisi mennyt hukkaan ja uuden rakentaminen olisi vaatinut huomattavasti enemmän työtä ja osaamista. Lopulta olemassaolevasta kopista poistettiin pyörät ja koppi katkaistiin sirkkelillä. Alaosa kiinnitettiin paikoilleen alustalle ja alaosaan kiinnitettiin pitkät kiskopuut. Filmivanerialustaa purettiin sen verran, että kiskopuut saatiin tuettua vanhoille pilariharkoille jotka ennen tukivat alustan takaosaa.

Havaintosuojan yläosan tukipuihin tehtiin upotukset, joihin saatiin suuret kuulalaakerit. Alunperin ajatuksena oli laittaa laakereita yhteensä kahdeksan, mutta päädyimme lopulta laittamaan näitä vain neljä. Neljä on osoittautunut näin myöhemmässä käytössä täysin riittäväksi lukumääräksi.

Havaintosuojan yläosan kuulalaakerit

Lähikuva kuulalaakerista

Kiskopuihin kiinnitettiin alumiinilattaa, jota vasten laakerit rullaavat sulavasti. Alumiinikiskoihin tehtiin pylväsporalla reiät ja upotukset, jotta kiinnitysruuvit eivät estä laakerien rullaamista. Alumiinikiskojen alle laitettiin lisäksi polyuretaaniliimaa.

Alumiinikiskot

Kun kiskot ja kuulalaakerit olivat valmiina, yläosa nostettiin paikoilleen. Yläosaan kiinnitettiin ohjauslaakerit, jotka estävät sen putoamisen kiskoilta. Yläosa kiinnitetään paikoilleen salvoilla. Ovi katkaistiin sirkkelillä ja jäljellejääneet raot peitettiin filmivanerilla. Lopuksi paljaat puuosat vielä maalattiin ja kopin sisäpinnat käsiteltiin puunsuoja-aineella.

Havaintosuoja käyttövalmiina

Parin viikon seurannan aikana havaintosuoja on osoittautunut varsin toimivaksi, ja aikaa säästyy valtavasti kun kuvauskamppeita ei tarvitse kasata ja purkaa joka kerta uudestaan.

Valitsin ensimmäiseksi kuvauskohteeksi vauvasumuksikin kutsutun IC1848:n ”pään” alueen. Valitettavasti ehdin saada vain yhden 20 minuutin valotuksen ennen kuin pilvet vyöryivät paikalle loppuyöksi.

IC1848 – Vauvasumu

Kuvauskalustona on tällä hetkellä Atik 314L+, Astronomikin LRGB-suotimet ja Ha-suodin, TS:n quadruplet-linssiputki ja EQ6-jalusta. Kuvaa on guidattu QHY5:llä ja etsinputkella, mutta ohjelmiston jumittelun vuoksi guidaus keskeytyi pari minuuttia ennen valotuksen loppua, joten tähdet ovat vähän viirumaisia.

Kirjoittelen myöhemmin lisää itse kuvaussetupistakin. Tällä hetkellä johdotus on vielä niin sekava, ettei siitä kehtaa valokuvia julkaista. Katsotaan uudemman kerran kun johdot on siistitty ja valoa on kerätty enemmänkin kuin 20 minuuttia. Hyvää havaintokauden alkua!